Säännöt

1 § Iskelmäralli laulukilpailu on avoin kilpailu kaikille iskelmämusiikista kiinnostuneille laulajille. Tavoitteena on löytää uusia artisteja sekä säilyttää ja edistää iskelmän merkitystä suomalaisessa musiikkikulttuurissa.

2 § Laulukilpailu käydään henkilökohtaisena solistikilpailuna. Lauluyhtyeet eivät voi osallistuakilpailuun.

3 § Naiset ja miehet kilpailevat eri sarjoissa. Miesten sarjan voittajat nimetään Iskemäralli kuninkaaksi 18-49v ja Iskelmäralli seniorkuninkaaksi 50v-. Naistensarjan voittajat nimetään Iskemäralli kuningattareksi 18-49v ja Iskelmärallisenior kuningattareksi 50v-.

4 § Järjestäjällä on oikeus evätä kilpailun eri vaiheissa alkoholin tai muiden huumausaineiden vaikutuksen alaisen kilpailijan osallistuminen.

5 § Iskelmärallikuninkaallisten edellytetään hoitavan edustusvuotensa moitteettomasti. Järjestäjä voi päättää tittelin poisotosta, mikäli ko. henkilö ei pysty hoitamaan velvoitteitaan tai käytöksellään vahingoittaa kilpailun tavoitteita ja mainetta.

6 § Esikarsintoihin ilmoittaudutaan paikanpäällä esikarsintapaikassa.

7 § Kilpailijan on täytettävä ja allekirjoitettava ilmoittautumislomake, jolloin hän on kilpailussa mukana ja sitoutuu näin lomakkeen ehtoihin ja sääntöihin. Kilpailija sitoutuu samalla esiintymään kaikissa kilpailun edellyttämissä vaiheissa ja tilaisuuksissa. Lomake palautetaan esikarsintatapahtumissa kilpailun järjestäjälle.

8 § Alkukarsinnassa kilpailija valitsee 3 kilpailukappaletta järjestäjän listalta

9 § Laulaja voi osallistua saman vuoden alkukarsintoihin useitakin kertoja oman harkintansa mukaan.

10 § Kilpailija on mukana jokaisessa kilpailuvaiheessa suoritettuaan osallistumismaksun järjestäjän osoittamalla tavalla. Jos osallistumismaksua ei ole suoritettu, järjestäjällä on oikeus evätä kilpailijalta osallistuminen kilpailuun ja valita varasijalla oleva kilpailija mukaan kisaan. Järjestäjällä ei ole velvollisuutta palauttaa kilpailijalle aiheutuneita muita kuluja.

11 § Kilpailijat sitoutuvat luovuttamaan kaikissa kilpailuvaiheissa järjestäjän toimesta tallennetut kuva-, ääni- ja av-materiaalit itsestään järjestäjien omistukseen, käyttöön ja markkinointiin kaikilla käyttöoikeuksilla. Järjestäjillä on oikeus antaa oman harkintansa mukaan materiaalit myös kolmannen osapuolen käyttöön.

12 § Alkukarsinnoissa nimetty tuomaristo valitsee satunnaisen määrän laulajia semifinaali vaiheeseen.

13 § Kilpailijat kustantavat itse kilpailun eri vaiheisiin kohdistuvat matka-, majoitus- ym. omat kulut.

14 § Järjestäjät pidättävät oikeudet sääntömuutoksiin kilpailun aikana.